-22 DEGREES…

Talvi voi olla masentavaa kautta. Olen pyrkinyt kylminä aikoina ajatella kaikkia niitä ihania asioita talvessa. Tällä hetkellä ykkösenä on ehdottomasi tämä second handistä 4€ ostettu karvalakki. Se on niin lämmin ja kaunis. Rakastan neuleita, joten muistutan itseäni talvisin kuinka ihanaa on käyttää erilaisia neuleita. Kuinka ihanaa on käyttää neulehameita, mekkoja ja housuja. Kaikista mieluisin asuni onkin koko neule asu. Talvella saa piiloutua pipojen ja hattujen alle piiloon, kun huono hiuspäivä osuu kohdalle, tai jos ei vaan innosta hiusten laitto. Onhan talviset maisemat myös kauniit. Kaikki eivät edes saa nähdä elämänsä aikana lunta. Pääsee myös pulkkamäkeen ja luistelemaan. Suksia meiltä ei vielä löydy, mutta sitäkin aikaa odotan innolla. Talvella ei tarvitse potea huonoa omatuntoa jos viettää päivän Netflicksin ja herkkujen kanssa. Suomessa on ikävän kauan pimeää, mutta silloin voi sytyttää kynttilöitä. Itse en kynttilöistä välitä, mutta sähkölasku on huomattavasti suurempi, koska pidän koko valaistuksen asunnossamme. Näin pimeys ei tunnu niin pahalta. En kiellä, että eilisen ja tämän päivän -22-24 asteen pakkanen ei ole tuntunut pahalta. Itselläni oli ainakin vaikeuksia hengittää pakkasilla. Siksi vietin eilen suurimmaksi osaksi aikani sisällä. Ulos mentäessä päälläni voi olla kolme neuletta ja paksu talvitakki plus kaikki muut mahdolliset toppavaatteet ja kerrostukset. Rakastan muotia, mutta näillä keleillä minulla on lopulta ihan sama miltä näytän, kuhan ei tarvitse paleltua. Pakkaset taitavat kuitenkin hellittää tämän päivän jälkeen. Yritetään kuitenkin viellä  nauttia talven muodista, sillä kesä tulee yllättävän nopeasti…

 

Leave a Reply