AUTUMN ORGANIZING…

SYKSYISIN TULEE SIIVOTTUA KOTONA ENTISTÄ ENEMMÄN. JOKA KEVÄT JA SYKSY TEEN SUURSIIVOUKSEEN MIHIN KUULUU KAAPPIEN SIIVOUSTA, IKKUNOIDEN PESUA  JA PIHALTA VAIHDAN KESÄ ISTUTUKSET SYYSKUNTOON. MIKA HOITAA VARASTON JA VIEMÄRIT. BEFORE BABY TIME MEILLÄ OLI AINA SIISTIÄ JA TAVARAT OLI OMILLA PAIKOILLAAN. PÖLYÄKÄÄN EI TUNTUNUT KERÄÄNTYVÄN SAMALLA TAVALLA MITÄ NYKYÄÄN. OIKEASTAAN VIELÄ MIKON VAUVA AIKANA SAIMME MIKAN KANSSA PIDETTYÄ ASUNNON SIISTINÄ JA MEILLÄ OLI JOKA SUNNUNTAINA SUURSIIVOUS, MIHIN KUULUI JOPA JOKA VIIKKOINEN IKKUNOIDEN PESU. MIKON TULLESSA TAAPERO IKÄÄN KAIKKI MUUTTUI JA MEIDÄN OLI ALUKSI TODELLA VAIKEAA HYVÄKSYÄ, ETTEMME SAANNEET PITÄÄ ASUNTOA SIISTINÄ. NYKYÄÄN LELUJA LÖYTYY JOKA PUOLELTA JA JOUDUN IMUROIMAAN MELKEEN JOKA PÄIVÄ. PYYKKIÄKIN KERÄÄNTYY MYÖS HUOMATTAVASTI ENEMMÄN, SILLÄ MIKOLLE TULEE VÄLILLÄ PISU VAHINKOJA. TUOSSA KESÄLLÄ ME MIKAN KANSSA LUOVUTETTIIN JA ANNETTIIN ASUNNON OLLA VÄLILLÄ SEKAINEN. PÄÄTETTIIN SIIS PITÄÄ MYÖS LOMAA KOTI ALUEELLA. NYT SYKSYN TULESSA ARKI ON LÄHTENYT PYÖRIMÄÄN JA KOTIA ON TAAS IHANAA PITÄÄ SIISTINÄ. OLEMME MYÖS TOTTUNEET ASUNNOSSA OLEVIIN LELUIHIN JA MUISTUTAMME ITSEÄMME, ETTÄ KAIKKI EI TARVITSEKKAAN KOTONA OLLA “TÄYDELLISTÄ”.  ILTAISIN ON IHANAA KUITENKIN KERÄTÄ MIKON KANSSA YHDESSÄ LELUT OMILLE PAIKOILLE JA NAUTTIA HETKEN SIITÄ LELU VAPAASTA ASUNNOSTA…

p9011175

Leave a Reply