BOHEMIAN CARDIGAN

Olimme alku kesästä ottamassa asukuvia kyläleipurin uusissa tiloissa. Tilat ovat todella kauniit ja sisustuksessa on auttanut sisustus suunnittelija. Silti sisustuksessa näkee Elinan tyyliä. Kannattaa ehdottomasti viettää herkuttelu hetken heidän uusissa tiloissa. Pääset myös ulos viettämään piknik hetkeä. Jos kaipaat kesääsi suussa sulavia makuja niin suosittelen lämpimästi ajamaan Kyläleipuriin

Kuvaus päivänä oli todella kuuma ja välillä oli hankalaa miettiä miten päin olisi. Hiki tuli pelkästä ajattelemisesta. Saimme kuitenkin paljon hyviä kuvia, vaikka aluksi tuntui, että ei tästä tule tänään mitään. Tästä asusta saimme monta hyvää kuvaa ja ajattelin jakaa ne kahteen postaukseen. En haluaisi jättää julkaisematta onnistuneita kuvia, vaikka asu olisikin sama. Tämä ihana poncho tyylinen cardigan on saannut jopa Mikalta kehuja. Löysin sen keväällä second hand liikkeessä ja en miettinyt sekunttiakaan sen ostoa. Minulla oli kauan ajatus, ettei blogissa saa näkyä usein samoja vaatekappaleita, mutta nykyään teen juuri mitä itse haluan. Muotiblogin pitäminen ei tarkoita sitä, että sinun tarvitsi ostaa kaupat tyhjäksi tai innostua pika trendeistä. Minulle on tärkeää, että ostan vaatteita mitä tiedän käyttäväni vielä vuosienkin päästä.

 

 

 

xfb

 

 

Leave a Reply