COFFEE PLEASE…

En ole tottunut olemaan liikenteessä kauhean myöhään. Olimme tosiaan viettämässä tyttöjen iltaa ja tulimme kotiin joskus keskiyön aikaa. Nukuin todella pitkään ja silti aamulla väsytti. Olin oikeastaan aamulla sellaisessa ihme tilassa. Olin iloinen, mutta jokin jarrutti minua. Vietin puhelimen kanssa aikaa tunnin verran ja sitten päätin keittää itselleni kahvia. Kahvi ja suklaapatukan yhteisvaikutus toimi hieman liian hyvin. Sain parissa tunnissa tehty paljon kotiaskareita, pesin gekkojen terraarion ja editoin jopa blogi kuvia. Mieheni totesi kotiin tultaessa, että täällä on ihanan siistiä.

Yökylä oli mennyt Mikon kohdalla hyvin. Hän kuitenkin puhui lähes tunnin verran kuinka kova ikävä hänelle oli tullut minua ja isää. Tämä oli outoa, mutta myös hellyttävää, koska hän ei yleensä ikävöi kotiin. Minä taas ikävöin Mikoa joka kerta, kun hän on yökylässä. Pahin ikävä iskee, kun pitäisi mennä nukkumaan. Koti tuntuu liian hiljaiselta, kun ei kuule Mikon uni eleitä. Miko ei siis nuku kovinkaan rauhallisesti vaan eläytyy läpi yön. Meidän sänky on 120cm leveä ( KYLLÄ , vain 120cm leveä) ja tuntui, etä tilaa oli aivan liikaa. Olen tottunut, että jossain vaiheessa herään siihen, että Mikon käsi tai jalka on naamallani. Mika ei ollut taas saanut unta yksinään ja nukahti vasta, kun tulin hänen viereensä. Tunsin itseni tärkeäksi ja rakastetuksi, kun kumpikin oli ikävöinyt minua. <3

 

zvc

Leave a Reply