DEPRESSED… ?

Kuulumisia. Olen viime päivinä miettinyt omaa mielenterveyttä enemmän. Huomenna aion ottaa masennuksen puheeksi sairaanhoitajalla. En ole kokenut olevani masentunut vaan ajatellut, että tietyt oireet tulevat ahdistuksen vuoksi. Nyt kuitenkin olen tutkinut asiaa enemmän ja tullut siihen tulokseen, että kärsin jonkin asteisesta masennuksesta. Raskaana neulevolatäti ja lääkäri olivat sitä mieltä, että olen masentunut. Itse en kokenut olevani masentunut. Testien tulokset olivat masennus, mutta itse koin, että surin isäni kuolemaa. Ajattelin, että oloni ja käyttäytymiseni olivat normaalia, sillä olin juuri menettänyt isäni. Masennusta on monta eri tyyppistä. Oletan, että oma masennus on lievää. Jos mietin mistä se johtuu niin tiedän tasan tarkalleen vastauksen. Olen masentunut taistelemisen vuoksi. Olen väsynyt taistelemaan ahdistusta, paniikkihäiriötä ja emetofobiaa vastaan. Olen ollut kohta 7-vuotta lääkityksellä, hoidoissa ja mikään ei ole muuttunut. Tilanne on edelleen sama. Olen saanut apua ja tiedän mitä minun pitäisi tehdä, mutta hysteerinen ja lapsi Kaika estävät niiden käyttöä. Minulla on siis kaikki keinot miten voisin auttaa itseäni, mutta hysteerisyys vie voiton. Aamuisin ensimmäiset ajatukset ovat, etten halua herätä, koska en tiedä millainen päivä on tulossa. Jos minulta kysytään uskonko, että paranet joskus, niin vastaukseni on en. Olen luovuttanut toivosta parantumisesta. Sen sijaan yritän tottua ajatukseen, että elämäni tulee olemaan tälläistä ja minun täytyy löytää tapa miten jaksan sitä. Suurin syy miksi en ole lopettanut taistelemista on rakas poikani. Haluan, että hän luottaa että pidän hänet turvassa oli tilanteeni sitten mikä oli.

Mitä masennus oireita näen itsessäni ?   

Hampaiden pesu tuntuu sietämättömältä ajatukselta. Olen usein monta päivää tai viikon ilman, että käyn suihkussa. Mieheni lopulta puuttuu asiaan ja patistaa minut suihkuun. En huolehdi omasta ulkonäöstä. Tämä voi tulla yllätyksenä, sillä blogissa tämä ei näy. Otamme monet asukuvat yhtenä päivänä ja loput päivistä olen likaisissa vaatteissa. Rakastan muotia ja kauniita vaatteita, mutta kynnys hiusten pesuun on niin suuri, että olen luopunut itseni huolehtimisesta. ( Huom : huolehdin kyllä poikani jokapäiväisestä suihkuun menemisistä ja hampaiden pesusta )

Olen todella kriittinen itseäni kohtaan. Minä olen nolla. Minä en ole mitään. Minä en osaa. Minä en opi. Minä en riitä. Lista on loputon. Kriittisyys itseäni kohtaan on niin vahva, että en usko muiden kehuja ja jos niitä saan niin hämmennyn. Ihmettelen mitä joku muu näkee minussa, koska en itse näe sitä.

Ilo tietyistä asioista ei kestä kun sekunnin. Elämässäni on tapahtunut lopulta myös paljon hyvää, mutta en osaa iloita niistä asioista kun hetken. Jos ollenkaan.

Olen eristäytynyt muita ihmisistä, mutta koen silti olevani yksinäinen. Silloin kun tapaan ihmisiä niin asiat voi mennä hyvin, mutta kotiin tultaessa analysoin jokaisen lauseen ja eleen mitä tein ja koen riittämättömyyttä. Tämän vuoksi olen alkanut “suojella” itseäni eristäytymällä.

Ennen feikkasin muille ihmisille pirteyttä, mutta sitä en enää tee. Olen sanonut tämän miljoonaa kertaa feikki hymyilen vain pojalleni. Nykyään mukamas kaikki on “hyvin” näkyy minun sosiaalisessa media tileissä. En silti pidä asiaa pahana jos kauniin kuvan julkaiseminen saa minulle edes sekunniksi hyvän olon. Olen silti  sosiaalisessa mediassa myös rehellinen mystoryn puolella. En kuitenkaan tee tätä tarpeeksi usein, koska kuka haluaa seurata ihmistä, joka valittaa joka päivä jostain somaattisesta oireesta tai tunteesta. Otin myös hyvin raskaasti, kun huomasin, että ihmiset lopettivat seuraamisen jos julkaisin mielenterveyteeni liittyviä videoita. Minulla on myös toinen instagtam tili mihin ajattelin julkaista kuvia sairaudestani ja tapoja miten auttaa itseään tai miten antaa ensiapua mielenterveys potilaalle. Lopulta toista tiliä oli henkisesti raskasta pitää ja siitä on jo kauan, kun olen viimeksi sielä mitään julkaissut. En ole siitä kuitenkaan vielä luopunut.

 

Leave a Reply