FEATHER…

Sain tähän kuvaan inpiraation @siniminimlist instagram tililtä. En voi välttämättä sanoa, että sain inspiraation vaan kopioisin kuvan idean. Matkiminen on kuitenkin imartelun korkein ja vilpitön muoto. Nykyään on vaikeaa olla matkimatta ketään, sillä joku on ihan varmasti tehnyt sen jo ennen sinua. Rakastan @siniminimalist tilin tyyliä ja voin rehellisesti sanoa, että fanitan hänen tyyliä. Odotan aina innolla hänen uutta instagram päivitystä. Jos tili ei ole sinulle tuttu niin kehotan sinua ottamaan puhelimen käteen ja katsomaan hänen upeaa tiliä.

Minulla oli tästä kuvasta kolme eri versiota ja en ollut mihinkään niistä tyytyväinen. Olin jo lähdössä kokeilemaan olisiko neljäs kerta  onnistunein ja kaiken vaivan arvoista. Sulka oli kuitenkin hävinnyt autosta. Tässä vaiheessa yritin olla rauhallinen ja ajatella, ettei mieheni mitenkään olisi voinnut heittää sitä pois. No niinhän oli käynyt. Olin hetken aikaan todella raivoissani. Minulla oli sulalle muitakin kuvaus ideoita.

Palataan takaisin matkimiseen. Googletin  matkimista ja olin ihan shokissa kuinka moni käyttää aikaansa siihen, että kiroilee palstoilla jos joku on “matkinut” heitä. Huoh… Olin jo ajatellut, että tämä “matkimisen” negattivinen asenne olisi jäänyt jo sinne 90- luvulle. Itse ainakin tulen hyvälle tuulelle kun näen ihmisten ottavan vaikutteita minusta. Jos emme matkisi niin miten pieni lapsi oppisi  esimerkiksi kävelemään. Lapset jolla on sisaria oppivat huomattavasti nopeammin kävelemään, kun sisarettomat lapset. Monet biisit ovat saaneet vaikutteita toisten biiseiltä. En edes viitsi puhua kuinka paljon muotimaailmassa matkitaan, kopioidaan ja etsitään vaikutteita muualta.

 

Leave a Reply