GLASS DOOR…

Kamera on aina mukana, kun lähdemme reissuun. Etsin jatkuvasti kohteita mitä valokuvata ja samalla asukuva paikkoja. Paikkoja olen löytänyt vaikka kuinka paljon. Valitettavasti ne yleensä ovat kohteita missä on aina ihmisiä. Olen tottunut hieman siihen, että meidän kuvauksia ihmetellään ja useasti vanhemmat ihmiset jäävät myös tuijottamaan. Vältän kuitenkin paikkoja missä on paljon ihmisiä, sillä meillä asukuvien kuvaaminen kestää kauemmin kuin 10 minuuttia. Olen nyt saanut taas hieman itsevarmuutta takaisin ja kuvat ollaan saatu ihmeen nopeasti. Silti kuitenkin jännitän joka ikinen kerta, kun kamera näyttää minua päin. 😀 Oli sitten kuvaaja Mika tai Mikan isä jouluna tai Mikon synttäreillä.

Kuva on otettu kasvihuone ilmiö liikkeestä. Sielä olisi muutama kaunis paikka missä mielellään ottaisin muutamat asukuvat. Nyt keväällä olisi hyvä mahdollisuus, kun asiakkaita ei ole kauheesti liikenteessä. Kesäisin paikka onkin täynnä ihmisiä. Kasvihuone ilmiöstä löytyy kaiken laista krääsä tavaraa ja käymme sielä aina etsimässä Mikalle kuplaan liittyviä tavaroita.

Leave a Reply