LOVE FOR FIRST…

sight..Sitä se todella oli, kun näin tämän ponchon boozh nettikaupassa. Silloin oletin sen olevan hieman kevyempi versio. Rakastuin silti siihen välittömästi, kun kokeilin sitä päälleni. Nykyään aika harvoin kohdalleni tulee vaatteita tai kenkiä mitä tiedän käyttäväni loppuun asti. Tämä poncho on juuri sellainen. Kuvissa minulla on minun lempi nahkahousut. Ostin ne neljä vuotta sitten ja nyt ne lähtevät hyvin ansaitulle eläkkeelle. Olen ostanut tilalle uudet, mutta mitän ei tunnu voittavan juuri näitä nahkahousuja, jotka palvelivat minua vuosia. Aina kun tunsin itseni hieman turvonneeksi niin ne pelastivat minun asukriisini. Adidas stan smithit ovat myös siirtyneet piha lenkkareiksi ja givenhyn lenkkarit ovat vieneet niiden paikan.

Olen todella tyytyväinen kuinka paljon olen saanut vähennettyä pikamuoti vaatteiden ostamista ja santsannut vain niihin vaatekappaleihin mitkä haluan palavasti. Pakettejakaan meille ei ole viime aikoina tullut enää niin usein mitä ennen. Dhl miehet ovat varmaan huolissaan, että onko minulle tapahtunut jotain 😀 Muotiteollisuus saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne. Katsoin tästä dokumentin mikä aukaisi silmäni. Tämän vuoksi pyrin nykyään miettimään tarkkaan mitä tarvitsen. Petrattavaa minulla silti on. Muutos ei ole helppo tehdä hetkessä. Shoppailu on ollut minulle myös yksi tapa saada ajatukset pois ahdistuksesta. Olen silti vähentänyt hyvin paljon ostamista.   Silloin kun tilaan niin ostoskoriin menee melkein aina 2-3 kokoa. Tuotteen palauttaminen tuottaa turhaa saastuttamista. Olen miettinyt miten voin tässä petrata ja ajatus olisi ostaa varmuuden vuoksi hitusen liian isot vaatteet ja pienentää sitten niitä tarpeen tullen.  Olen jo pitkään santsannut laatuun ja olen tarkka mitä materiaalia vaatteni ovat. Haluan panostaa laatuun ja näillä tuloilla laatua ei noin vaan osteta, joten turha ostaminen väkisin vähentyy. Myyn aina vanhat vaatteni omilla facebook sivuilla. Näin ei tarvitse lähettää vaatteita vaan ne menevät ystäville ja tuttaville. Olen myös löytänyt second hand liikkeistä upeita löytöjä ja ne odottavat ompelukoneen päällä pientä tuunaamista. Ennen minulle oli todella tärkeätä ostaa paljon uusia vaatteita pelkästään blogi kuvien vuoksi. En tee tätä ammatikseni niin miksi ostanisin vaatteita vaan kuvien vuoksi. Minulta löytyy oikeastaan hirveästi vaatteita mitä en ole edes kuvannut tänne. Jos olen rehellinen niin blogiin on päätynyt varmaan vain 70% vaatekaappini sisällöstä. Hävettää myöntää tätä. Nyt on hyvä aika ottaa itsestäni niskasta kiinni ja kuvata niitä kesän aikana ja miettiä olisiko parempi pistää ne sen jälkeen kiertoon.

Leave a Reply