MARBLE PHONE…

Näiden kuvien takana oli hyvin nuori kuvaaja tällä kertaa. Mika nukkui päiväunia (kyllä mieheni nukkuu päiväunia) ja en jaksanut odottaa, että hän herää. Kysyin Mikolta olisiko hän halukas auttamaan äitiä ja hän vastasi, että joo mutta ei montaa kuvaa sitten. Olin tässä vaiheessa melko varma, ettei yksikään kuva onnistu. Mikan kanssa kuvia ottaessa  kuitenkin voidaan joutua räpsimään sata kuvaakin, että löydän pari hyvää kuvaa. Miko otti ehkä kymmenen kuvaa ja löysin heti niistä ne kaipaamani kuvat. Kiitin Mikoa avusta ja kerroin kuinka hienoja kuvia Miko sai otettua. Huomasin kuinka iloinen hän oli asiasta. Kamera oli siis jalustalla, mutta minusta  aika hienoa, että minulla on nyt blogissa kuvia mitä 6-vuotias poikani on ottanut…

Miko oli 3-vuotiaana hyvin kiinnostunut kuvaamisesta. Meillä oli kaapissa vanha pokkari, jonka annoimme hänelle leluksi ja siitä lähti Mikon selfien otto. Hän kuvasi itseään kauan ja naureskeli kuviaan. Minulla on osa kuvista tallessa ja jos oikein muistan niin julkaisin facebookkiin hänen ensimmäisen selfien. Miko osasi myös laittaa itselaukaisimen päälle Canon kamerastani. Pistin kameran jalustalle ja siinä hän käveli edes takasin kameran ja pienen penkin välissä ja otti itsestään kuvia. Meistä se oli niin suloista ja saimme Mikan kanssa hyvät naurut, kun Miko pisti parastansa poseeraamisessa…

 

 

One response to “MARBLE PHONE…”

Leave a Reply to annieveliinan Cancel reply