MIDSUMMER…

Juhannus sää on ollut todella myrskyinen. Olisinpa ollut viisaampi ja ottanut juhannusseppele kuvat ennakkoon, silloin kun vielä säät olivat kesäiset. Tämän vuoksi otimme kuvat sisätiloissa. Huonon sään vuoksi jätimme väliin Särkisalon juhannussalon koristelun ja pystyttämisen. Kävimme kyllä myöhemmin katsastamassa sen ja hieman minua alkoi kaduttaa, ettei Mikon keräämät kukkaset ollut tänä vuonna osana sitä upeutta. Vietimme päivän rauhassa kotona ja illemmalla lähdimme Teijon juhannus juhlaan. Yleensä sielä on ihmisiä todella paljon, mutta nyt siellä oli vain murto osta siitä mitä aiemmin on ollut. Tämä ei minua kuitenkaan haitannut ja eipähän tarvinnut jonottaa makkara ja vohveli tarjoiluun. Teijon juhannus juhla on perheelisien suosiossa ja tälläkin kertaa suurin osa oli lapsien kanssa siellä.  Isossa vene säilytys ladossa soitti aivan bändi ja tanssisimme Mikon kanssa sydämen kyllyydestä. Pihalla oli lapsille paljon pientä aktiviteettiä. Miko osallistui keppihevo este kisaan ja oli ihana nähdä miten iloinen hän oli. Pomppulinna oli myös menestys, vaikka siihen oli tullut reikä eikä ilma pysynyt laiteessa kovinkaan hyvin.


 

Teijolla on yleensä kello kahdeksalta lapsien kokko ja kello kymmenen aikuisten kokko. Tänään kuitenkin palokunta perui kummatkin juhannuskokot myrskyn takia.

Hyvää juhannusta ja toivottavasti teillä on ollut ihana juhannus aatto…

P6229765

P6229839-2

P6229888-(1)

P6229706

P6229896-(1)

Leave a Reply