MORE…

Olen päättänyt tuoda blogiini enemmän pariskunta kuvia. Olemme ottaneet myös perhekuvia Mikon kanssa. Olin varma, että eihän niistä mitään tule, mutta lopulta niiden otto oli itseasiassa hauskaa. Blogi on täyttynyt tähän menessä omista asukuvista ja siihen liittyvistä asioista. Olen vannonut, että en tuo perus perhe elämää tänne, sillä tämä on minun pakopaikka perus arjesta. Pidän osittain tämän lupauksen. Perhe bloggaajaa minusta ei tule vaan otamme kuvat niin, että se sopii blogini tyyliin. Eihän me Mikan kansssa tällä tavalla seistä vierekkäin vaan todellisuus on aivan muuta. Sitä muuta mitä en tuo tänne. Olemme jo ottaneet muutamat kuvat ja olen miettinyt millä aika välillä julkaisen niitä. Miko on myös jo sen ikäinen, että pystyn kysymään häneltä, että jaksaako hän tulla kuviin mukaan. Jos ei niin asia on sillä selvä. Toivon kuitenkin, että hän tulee mielellään jatkossa kuviin mukaan. Hän on kuitenkin hyvin kuvauksellinen ja ne taidot hän on perinyt isiltänsä. Mikasta ei tunnu saavan huonoja kuvia lainkaan. Toisin on minun kohdallani. 😀 Jotta voin toteuttaa näitä pariskunta kuvia niin olen joutunut ostamaan Mikalle vaatteita. Minusta tuntuu, että hän vihdoin lämpenee kapeampaan lahjemalliin. En tietenkään pue 40-vuotiasta aikuista miestä pillifarkkuihin vaan mietin ostot sen mukaan, että Mika myös itse pitäisi niistä. Mika todellakin tarvitsee uusia vaatteita, sillä kaappi on pullollaan nukkaisia ja jopa rikkinäisiä vaatteita. Tervetuloa osaksi blogin kategoriaa rakas mieheni. <3

Leave a Reply