MY BIKE…

Oman pyörän omistaminen on ollut kauan haaveenani. Pyörät kuitenkin maksavat paljon ja en ole halunnut sijoittaa suuria summia pyörään. Varsinkin kun juuri ne pyörät mitä halusin olivat todella kalliita. Keväällä korona tilanne ahdisti minua todella paljon, vaikka yritin pysyä mahdollisemman paljon pimennossa. Mika kertoi minulle ne tiedot mitä minun oli pakko tietää. Yksi aamu katselin Mikan saamaa pyörää, jossa oli kumi puhki. Äitini oli antanut isäni vanhan pyörän Mikalle, joten tämä pyörä oli tyhjän panttina. Katselin pyörää jonkun aikaa ja miettisin kuinka iso projekti siitä tulisi jos kunnostaisin sen kokonaan. Harmi, että en ottanut ennen ja jälkeen kuvia. Äitini kumppani purki pyörän osiin ja sen jälkeen alkoi minun osuus. Hiosin pyörästä aluksi vanhat Tunturi tarrat pois ja sen jälkeen hiosin pohjamaaliin asti. Pohjamaali oli vaaleanpunainen ja haisi järkyttävältä myrkyltä. Sen jälkeen pesin rungon ja laitoin uuden spray pohjamaalin. En tiennyt kuinka iso   maalaus urakka edessä oli. Maalasin pyörän mattamustalla spraymaalilla.. Pidin liian pitkän taon viimeisellä kerroksella ja jouduin sen vuoksi odottamaan viikon, että sain viimeisteltyä viimeisen kerroksen. Sen jälkeen piti taas odottaa, että sain laittaa lakan päälle. Tässä vaiheessa minun sieraimet olivat täynnä mustaa spray pölyä ja en enää kyennyt itse laittamaan lakka kerrosta. Spraymaalin haju oli liian vahva minulle. Enkä todellakaan halunnut tietää kuinka vahva tuoksi lakassa on. Mieheni lupautui onneksi tekemään sen.

Tämän jälkeen aloin kuumeisesti etsimään ruskeaa satulaa, nahkasia polkupyörän kädensijoja ja uusia ruskeita renkaita. Salossa olikin todella monta pyörä liikettä ja yhdestä sain todella edullisesti satulan ja nahkaiset tupit. Toisesta liikkeestä sain ruskeat renkaat, vaikka ne olivat hieman liian kalliit budjettiini. Kolmannesta liikkeestä sain uudet polkimet. Ravasin viidessä eri polkupyörä liikeessä monta kertaa ja yhdessä vaiheessa minua alkoi jo ärsyttää se, että kuinka vaikeaa oli löytää soivat osat. Olin jo innoissani irrottamassa vanhoja tuppeja ja lopulta luovutimme ja totesimme, että ne eivät lähde irti ohjaustangosta. Tämä tarkoitti uutta reissua pyöräliikkeisiin ja ostin uuden ohjaustangon.

Pidin vajaan viikon tauon, koska en enää jaksanut pyöriä polkupyörän ympärillä. Uudet vanteet maksoivat ihan liikaa, joten tiesin että joudun aloittamaan maalaus urakan. Vanteet sain maalattua suht nopeasti. Sen jälkeen odottelin kiltisti, että miehelläni alkaa vapaa päivät ja aloimme kasaamaan pyörää. Kaikki ei mennyt suunnitelman mukaan ja olin varma, etten saa ikinä pyörää valmiiksi. Kikkailuiden jälkeen puuttui enää uudet ketjut. Mika sai hänen isältä siihen kuuluvat työkalut. Mika tosiaan yritti kaikkensa. Viikon päästä sanoin hänelle, että ehkä on parempi, että käyn laittamassa ne paikoilleen paikallisessa pyörä huollossa. Uudet ketjut olivat hankalat, joten ei ollut ihme että Mika ei niitä saannut paikalle. Pyörähuollossa ne ketjut heitettiin roskikseen ja laitettiin uudet. Sain lopulta mustat ketjut, joista olin paljon enemmän innoissani hopeiden sijasta.

Pyöräilyn taitoa ei koskaan unohda. Paskat sanon minä. Aluksi meikäläistä pelotti ihan hirveästi. Mika nauroi minun todella arasta ja epävakaasta tyylistä pyöräillä. Tässä vaiheessa en edes kehdannut lähteä meidän pihalta pidemmälle. Lopulta aloin olemaan varmempi ja pyöräily alkoi sujumaan. En edelleenkään suostu pyöräilemään jyrkkiä alamäkiä vaan silloin kiltisti talutan pyörän ales mäkeä. Hankkisin tietenkin itselleni kypärän ja senkin tietysti ruskean värisenä.

Vaikka projekti oli paljon pidempi mitä oli ajatellut niin kyllä se oli kaiken vaivan arvoinen. Olen saanut kuulla kehuja pyörästä monesti ja se tuntuu paljon arvokkaammalta, kun olen tehnyt sitä itse.

Leave a Reply