NOTES TO MYSELF…

Hankkisin noin kuukausi sitten kirjan mitä käytän kahdella eri tapaa. Välillä kirjoitan  kirjaan muistiinpanoja ja välillä käytän sitä päiväkirjamaisesti. Aluksi kirjoitin  joka päivä, jotta muistaisin käydä kaikki viikon tapahtumat psykoterapeuttini kanssa läpi.  Nyt en ole sitä käyttänyt enää muuhun, kuin muistiinpanoihin. Psykoterapian pistetaulukko päiväkirja tulosteet korvasivat päiväkirjan kirjoittamisen. Ennen nukkumaan menoa täytän pistetaulukon ja kirjoitan paperin takapuolelle tiivistelmän päivästä. Tostai iltaisin käyn viikon paperit läpi. Mietin miten yhteen viikkoon voi mahtua niin paljon “draamaa” ja ahdistavia tapahtumia. Tosin terveelle ihmiselle samat asiat eivät vaikuta mieleen samalla tavalla, kun minulla ja monella monella monella muulla mielenterveys potilaalla. Käymme terapiassa läpi menneen viikon paperit ja samalla sitä joutuu väkisin elämään ne vaikeat tilanteet taas läpi. Vielä en osaa sanoa onko käynneistä ollut apua, mutta ainakin pääsen purkaamaan ongelmiani, jollekin muulle kuin miehelleni. Välillä pelkäänkin, että kuormitan miestäni liikaa. Terapeuttini ehdotti, että kirjoittaisin miehelleni kirjeitä, joita en kuitenkaan anna hänelle. Näin pystyisin purkaamaan pahaa oloani ja samalla säästän mieheni energiaa. Olen kokeillut tätä tapaa kerran ja ei siitä ainakaan sillon ollut apua. Kirjoitin kirjeen ja tunnin päästä olin jo tuttuun tapaan valittamassa miehelleni ahdistuksen suuruudesta,fyysisistä oireista ja niihin liittyvistä peloista. Tämäkin varmaan tarvitsee enemmän toistoja ja alkuun palaamista, jotta kirjeistä on apua. Toistoilla ja alkuun palaamisella tarkoitan, ettei luovuta vaan aloittaa esimekiksi hengitysharjoituksen uudestaan ja uudestaan, sillon kun ajatukset harhailevat takaisin ahdistaviin ajatuksiin. Erinlaisia harjoituksia on tuhansia ja niiden sinulle toimivien harjoituksien löytäminen tarvitsee paljon työtä. Kirjeiden kirjoittaminen ei välttämättä minun kohdallani toimi ahdistuksen purkaajana, mutta yhden kerran jälkeen ei voi tehdä oletuksia sen toimivuudesta…

Blogi on toiminut nyt kohdallani myös paikkana mihin puran ahdistusta. Joskus on helpompaa avata todellista tilannetta tänne pumpuli kuvien keskelle.  Yritän kuitenkin enimmäkseen keskittyä postiiviisiin ajatuksiin  ja pintapuoliseen tekstiin, kuten muotiin. Tällä tavalla yritän työntää ahdistavia ajatuksia pois mielestä…

 

PA294607

PA294614

PA294597

Leave a Reply