SNOW! ARE YOU KIDDING ME…?

LUNTA! EI VOI OLLA TOTTA! OLIVAT ENSIMMÄISET AJATUKSET, KUN MIKA KERTOI ENSI VIIKON SÄÄTIEDOTUSTA. ASIA HÄIRITSI MINUA VIELÄ ENEMMÄN SEN VUOKSI, KOSKA MIKA ON OLLUT VIIMEISET KAKSI VIIKONLOPPUA TÖISSÄ, NIIN ASUKUVIAKAAN EI KONELTA LÖYDY. JOS LUNTA TULISI OIKEEN KUNNOLLA JA LUMI OLISI PUUTERIMAISTA NIIN SILLOIN TIETYSTI OLISIN INNOISSANI. LOSKALUMMESSA KUVAAMINEN EI KUITENKAAN KIINOSTA KOVINKAAN PALJOA. MIETIN TARVIIKO MUN NYT SIT REPIÄ JOSTAIN RAHAA, ETTÄ PÄÄSISI STUDIOON KUVAAMAAN ASUJA TAI SAADA VALKOKUVAAJA OTTAMAAN JOSSAIN UPEASSA SISÄTILASSA KUVIA. YRITÄN NYT VÄKISIN AJATELLA POSITIIVISEMMIN JA  KUINKA KIVAA MIKON MIELESTÄ LUMEN TULO ON …

NÄMÄ KUVAT ON MALEKSINU KONEELLA JO JONKIN AIKAA JA TÄNÄÄN KÄVIN LÄPI LÖYTYISIKÖ KUITENKIN JOTAIN JULKAISU KELPOISTA SETTIÄ. EIPÄ SIELTÄ MITÄÄN IHMEELLISTÄ LÖYTYNYT, MUTTA PÄÄTIN TEHDÄ TÖITÄ NÄIDEN PARISSA. KUVAT AIKALAILLA TOISTAA TOISIAAN, MUTTA TÄLLÄ HETKELLÄ EN SIITÄ VÄLITÄ.OLEN VAAN TYYTYVÄINEN, ETTÄ SAAN JOTAIN ASU ULOS. KOKEILTIIN TOSIAAN PIRUTTAIN MUUTAMA VIIKKO SITTEN ONNISTUUKO KUVAAMINEN JÄRKYTTÄVÄSSÄ MYRSKYSSÄ JA LUOVUTETTIIN MELKEEN SAMAN TIEN. MITÄS TYKKÄÄTTE HIEMAN ERINLAISESTA MUOKKAUSKESTA …?

KONEELTA LÖYTYY VAIKKA KUINKA PALJON MUITA KUVIA MITKÄ ODOTTAVAT JULKAISUA, MUTTA HALUAN ETTÄ BLOGISSA PYSYISI ASUJEN JA LIFESTYLE POSTAUSTEN KANSSA TASAPAINO…

pa174767

pa174766

pa174750

pa174761

pa174769

2 responses to “SNOW! ARE YOU KIDDING ME…?”

  1. Elli says:

    Hei mistä tuo ihana neule on? ?

Leave a Reply