SUMMER NIGHTS

Kesäillat ovat parhaita. En ole kovinkaan innokas valvoja, mutta kesällä tuli oltu liikkeellä huomattavasti myöhempään mitä normaalisti. Mika ei kestänyt tämän kesän helteitä, joten lähdettiin useasti ajelemaan kuplalla vasta illalla. Heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa vietimme enimmäkseen rannalla ja paikoissa missä on ilmastointi. Onneksi kotona oli ihanan viileää, jonka vuoksi itse osasin myös nauttia helteestä. Helteiden ja oman terveydentilan vuoksi meiltä jäi monet kesän suunnitelmat tekemättä. En silti sanoisi, että meidän kesä meni täysin pilalle vaan se oli valitettavasti rajoitetumpi. Olisihan Mikan kesäloma voinut mennä paremmin ja tietysti minua harmittaa, etten kyennyt tekemään kaikkea mitä olisin halunut tehdä. En kuitenkaan voi asialle enää mitään tehdä ja täytyy vaan hyväksyä, että tänä vuonna asiat meni näin.

Tuntuu hassulta kirjoittaa kesästä, koska tuntuu että olemme jo syksyn puolella. Mika on palannut normaaliin työarkeen ja Miko on jo toista viikkoa esikoulussa. En millään ymmärrä miten aika on voinnut mennä näin nopeasti ja vuoden päästä Mikolla on edessä jo kouluun meno. Mikon kasvaminen pelottaa minua todella paljon, sillä en pysty suojelemaan häntä esikoulun ja tulevaisuudessa koulun aikana. Omat muistot kouluajoista eivät kuitenkaan ole kovinkaan lämpimät. Iloisena Miko on kuitenkin esikouluun lähtenyt, vaikka pieniä ongelmia sopeutumisen kanssa on ollut. Onneksi ensimmäisellä viikolla Mika oli vielä lomalla niin minun ei tarvinnut viedä Mikoa yksin esikouluun. Täytyy kyllä sanoa, että hyvin reipas ja rohkea Miko on ollut. Ensimmäisellä päivällä en havainnut hänessä mitään jännitystä, vaikka joutui aloittamaan esikoulun uudessa paikassa ja suurin osa ystävistä jäi päiväkotiin.

P7081033-2

 

Leave a Reply