THROWBACK TO SUMMER…

LÖYSIN ARKISTOISTA TÄMÄN POSTAUKSEN. OLEN KYLLÄ JULKAISSUT TÄSTÄ ASUSTA ESIMMÄISEN KUVAN ISNTAGRAMIIN, MUTTA UNOHTANUT JULKAISTA SEN TÄÄLLÄ. KESÄ MENI KOHDALLANI IHAN LIIAN NOPEASTI. EN OSANNUT NAUTTIA TÄMÄN VUODEN KESÄSTÄ OIKEASTAAN LAINKAAN. MUUMILAAKSON JÄLKEISEN PANIIKKIKOHTAUKSEN JÄLKEEN PÄIVÄT MENIVÄT TAISTELLEN JA SILLÄ POLULLA OLEN EDELLEEN. JOTENKIN ON TODELLA MASENTAVAA KATSELLA PIHALLA SYKSYISTÄ MAISEMAA MIKÄ TUNTUU, JOKA PÄIVÄ ETENEVÄN IHAN LIIAN NOPEAA TAHTIA. KOHTA PUISSA EI OLE EDES RUSKAA, JOTA IHAILLA. YLEENSÄ TÄSSÄ VAIHEESSA YRITÄN AJATELLA, ETTÄ JOULU TUO PIMEISIIN ILTOIHIN VALOA. TALVI OLISI PALJON MUKAVEMPI JOS JOULUN TYYPPISIÄ TAPAHTUMIA OLISI  YKSI LISÄÄ. TIEDÄN KYLLÄ, ETTÄ KUUKAUDEN PÄÄSTÄ ON HALLOWEEN. ON  HIENOA, ETTÄ SUOMESSAKIN OLLAAN RUVETTU JUHLISTAMAAN HALLOWEENIA, MUTTA ITSE KOEN SEN JUHLISTAMISTA VAIN MASENTAVANA JA AHDISTAVANA ASIANA. TAISTELEN IHAN TARPEEKSI OMIEN DEMONIENI KANSSA JA SIKSI MINUA EI INNOSTA HALLOWEENIN PELOTTAVAT ASUT. NYKYÄÄN KUN  NAISET OSAAVAT MASKEERATA  PELOTTAVIA AIDON NÄKÖISIÄ MASKEERAUKSIA. KUULOSTAA VARMAAN HASSULTA, MUTTA MIELLUMMIN PUKEUTUISIN POSTIIVISIIN KOSTUUMEIHIN. ESIMERKIKSI JOKSIKIN PÖRRÖISEKSI NALLEKSI…

MIKO PELKÄSI VIIME VUONNA MENNÄ LELUKAUPPOIHIN HALLOWEEN TUOTTEIDEN TAKIA. AINOA TAPA MITEN PYSTYIMME MENEMÄÄN LIIKKEISIIN SISÄÄN OLI OTTAMALLA HÄNET SYLIIN. ENSIMMÄISET HALLOWEEN TUOTTEET SAAPUIVAT  KAUPPOIHIN JO KUUKAISI SITTEN. PELKÄSIN, ETTÄ MIKO JOUTUU TAAS ALTIIKSI PELOLLE. TÄNÄ VUONNA NIIN EI TAPAHTUNUTKAAN VAAN HÄN ILOISESTI OSOITTI HÄMÄHÄKKEJÄ JA MUUTA HALLOWEEN SÄLÄÄ. OLISI SE KYLLÄ KAUHEAA JOS VAATELIIKKEIDEN EDUSTALLA OLISI JOTAIN MITÄ PELKÄÄT JA JOUDUT MONTA KUUKAUTTA KOHTAMAAN PELKOSI, JOTTA PÄÄSET HYPISTELEMÄÄN UUSIA IHANIA NEULEITA. Pieni kevennys tähän loppuun. 😉

a2

P8029453

musta-korsetti-hame

P8029738

P8029508

 

Leave a Reply