WHATS UP…?

ON VIERÄHTÄNYT TOVI, KUN VIIMEKSI OLEN OLLUT BLOGIN PUOLELLA. SYY TÄHÄN EI OLE OLLUT INSPIRAATION PUUTE VAAN SAIRATUMINEN. SAIRASTUIN MELKEEN NELJÄ VIIKKOA SITTEN MUNUAISOIRESEEN VERENVUOTOKUUMEESEEN. PAREMMIN SAIRAUS TUNNETAAN NIMELTÄ MYYRÄKUUME. ENSIMMÄISESTÄ SAIRAUS VIIKOSTA EN ITSE MUISTA MITÄÄN JA EHKÄ PAREMPI NIIN, SILLÄ OLEN KUULLUT AIKAMOISIA KAUHUTARINOITA SIITÄ. OLI TODELLA OUTOA HUOMATA, ETTÄ SAIRASTUMISENI AIKANA KESÄ ONKIN MUUTTUNUT SYKSYYN. JOTENKIN SE TUNTUU EDELLEEN USKOMATTOMALTA JA HARMITTAA IHAN HIRVEÄSTI, ETTEN KERENNYT VÄLTTÄMÄTTÄ KUVAMAAN LÄHESKÄÄN KAIKKIA KESÄ HEPPENEITÄ MITÄ ON TULTU KESÄN AIKANA OSTETTUA. EN OLE TEHNYT MITÄÄN IHMEELLISTÄ SAIRAALASTA PÄÄSTYÄNI, SILLÄ VÄSYN TODELLA HELPOSTI. MINUN ON OLLUT TODELLA VAIKEAA MYÖS HYVÄKSYÄ, ETTÄ JOUDUN NUKKUMAAN PÄIKKÄREITÄ JA ÄLYTTÖMÄN PITKIÄ YÖUNIA. NYT JAKSAN SENTÄÄN KÄVELLÄ JA SEISOA PÄIVÄN AIKANA MUUTAMAN TUNNIN, MUTTA ENIMMÄKSEEN VIETÄN AIKAA ISTUEN JA MAATEN SOHVALLA. VAIKKA LÄÄKÄRIT OVAT KOKO AJAN TOISTANEET MINULLE, ETTÄ PARANEMINEN VOI VIELÄ VIEDÄ MONTA VIIKKOA NIIN JOTENKIN TOIVOISIN TÄMÄN MENEVÄN NOPEAMMIN OHI. KOLMEN KUUKAUDEN PÄÄSTÄ TUNNEN OLONI NÄILLÄ NÄKYMIN SAMAKSI MITÄ ENNEN SAIRATUMISTA. KUULOSTAA JOTENKIN TOSI HURJALTA, MUTTA SITÄ TÄMÄ SAIRAUS OLI MINUN KOHALLANI. KAIKKI LÄÄKÄRIT OVAT OLLEET TODELLA KIINOSTUNEET MINUSTA JA TYÖPAIKKA LÄÄKÄRI TOKAISI, ETTÄ MINUA KÄVI VARMAAN MONET OPISKELIAT KATTOMASSA. TÄLLÄ HETKELLÄ OLEN TODELLA VÄSYNYT OLEMAAN VÄSYNYT JA AHDISTUN VÄLILLÄ, KUN MINUA HUIPAA. JATKUVA PÄÄNSÄRKY ON MYÖS HENKISESTI TODELLA RASKASTA, VAIKKA TÄMÄ EI OLE MITÄÄN SIIHEN VERRATTUNA MITÄ SE OLI.

LÖYSIN KONEELTA MUUTAMIA ASUKUVIA MITÄ OLIN ALUNPERIN AJATELUT JÄTTÄVÄNI KOKONAAN JULKAISEMATTA , MUTTA NYT KUN EI MITÄÄ UUTTA MATERIAALIA OLE NIIN KAIPA NÄMÄ SAA KELVATA. YHTÄÄN KAUEMMIN EN TÄTÄ BLOGI HILJAUSUUTTA KESTÄ ENÄÄ….

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leave a Reply